Sivut

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

1690. Ylellä valtakunnan syyttäjältä ei poliittisille virkanimityksille


     Valtakunnan syyttäjä Matti Nissien ja Työ- ja hyvinvointilaitoksen johtaja Marina Erhola vastustivat rajusti Ylen illan tv-uutisissa poliittisia virkanimityksiä. Heidän mukaansa ne vaarantavat hallinnon legitimiteettiä, heikentävät johtamisen tasoa ja loukkaavat virkaa hakevien tasa-arvoista kohtelua.

     Kertomansa mukaan Nissiseltä oli kysytty jäsenkirjaa hänen hakiessa poliisiylijohtajan virkaa.  

     Talouselämä-lehdessä 44-45/2014 oli Seija Holtarin ytimekäs juttu sote-alueiden johtajien virkojen täyttämisestä. Kyseessä on miljardiluokan budjettien yksiköiden johtamisesta. Vaaran on, että nimitykset politisoituvat.

     Illan uutisissa Erhola vahvisti, että politisoitumisen vaara on todellinen.

     Poliittiset pimitykset palaavat kuin röyhtäisyt, vaikka niiden lopettamisiseksi luetaan loitsuja kilpaa, etenkin ennen vaaleja. Ilmiön legendaarinen motto on: poliittisuus ei saa olla este nimitykselle.

     Se on kannatettava lause. Ilman sitä puoluekaaderiin ei saada ihmisiä pyrkimään eteenpäin, ties mihin. Maanviljelijä Jari Koskinen puski itsenä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtajistoon ja täysin kokenut Johannes Koskinen teki saman tempun Lontooseen.

     Vaatimatonkin uratien avautuminen riittää varsin hyvin houkuttelemaan jäseniä puolueriveihin.

     Puolue odottaa soturiltaan palveluja. Soturi hyötyy ja puolue hyötyy soturin joutessa kiitollisuuden velkaa puolueelle.

     Jos poliittiset virkanimitykset todella lopettaisiin, poliittinen järjestelmä saataisi järkkyä ja joutua sekasortoon, kun sillä ei olisi enää riittävästi palkitsemiskeinoja sotureilleen.

     Oikeuskansleri-instituution tulisi nykyistä paremmin selvittää nimitysten taustat ja puuttua de fakto poliittisen perustein tehtyihin nimityksiin.

     Oikeuskanslerin virasto on nyt vain liian lähellä prosessia nähdäkseen, mihin tilaan tässä on ajauduttu.
  
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti