Siirry pääsisältöön


1683. Ylen eilen uutisoimia Thl:n laatima ja Tuuliwatin rahoittama tuulivoimameluselvitys joutaa romukoppaan


     Eilen Yle-uutiset moneen kertaan raportoit THL:n tuoretta Tuuliwatin rahoittamaa selvitystä Porin seudun ja Pyhäjoen tulivoimaloden melun vaikutuksista ja kokemisesta. Tutkimus perustui melualueen asukkaiden haastatteluihin.

     Porissa 20 prosenttia piti melua häiritsevänä, Pyhäjoella 1. Oliko tämä yksi henkilö ja yksi prosentti, jutussa ei tullut ilmi.

     Tutkijan mukaan päätulos oli, että melu vaikuttaa sitä häiritsevimmin, mitä epämiellyttävämpiä tunteita ihmisillä on tuulivoimaa kohtaan, ei niinkään äänen voimakkuus, jos se oli 35-42 desibelin rajoissa.

     Tämä kaltainen tulos kuuluu ikivanhaan 60-luvulta peräsin olevaan genreen, jossa yhdysvaltalaiset insinöörit väittivät lentomelun olevan suurimaksi osaksi asennekysymys. Jos suhtautuu positiivisesti elämään, melu ei haittaa. On totta, että rynnätesä diskoon 80 desibelin jytkytys ei häiritse.

     Tässä tapauksessa Tuuliwatin rahoittavan tutkijan tulos oli kirkkaasti 0-tulos. Kärjistäen, jos kiviporari poraa kultaa omasta kaivoksestaan, poran kirskunta ei haittaa, päin vastoin se on musiikkia korville.

     Finavia käytti pitkään meluselvityksissään insinööritoimistoja ja tulokset olivat yhtiön koneiden kovalle melulle suosiollisia. Voimassaolevaan Finavian ympäristölupaan toivon mukaan on jäänyt ehto (allekirjoittaja ajoi sitä), että lentomelualueen asukkaiden terveydestä on tehtävä tutkimus, jossa käytetään hyväksi alueen Kelan tietoja ja verrataan niitä verkkoalueen asukkaiden tietoihin.

     Finavia, mitä tutkimukselle kuuluu?

     Kun melututkimus laaditaan Finavian laatiman kaksoistutkimuksen avulla, missä käytetään verrokkialueen tuloksia, päästää luotettaviin, johtopäätelmiin eikä hurskastella meluhaitan olevan ihmisen asenteesta kiinni. Tämä 60-luvun yhdysvaltalaisten ja sieltä Eurooppaan kotiutunut ininöörien fix idee on heitettävä  romukoppaan.


Kommentit

  1. Tänään klo 06.03 Finavia laskeututti vastoin voimassa olevan ympäristöluvan ehtoja kovameluista lentokonetta etelän suunnasta asuntomme yli noin 250 metrin korkudessa Helsinki-Vantaa kentälle herättäen lukuisia vanhuksia ja päivähoitoon lähtevä lapsia ennen aikojaan. Tämä toistui useita kertoja ennen klo.07.00.

    Valituksiin vastataan tyylliin, mikä se kolutuspohjanne olikaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *