Siirry pääsisältöön


1669. Volkswagenin päästöskandaali ja yrityksen arvot


     Tutkinta, testaus, seuranta, tarkkailu, itsetestaus, itseilmoitus, huijaus. Nämä ovat keinoja, joilla yritys voi raportoida tuotteensa lain mukaisuudesta ja normien täyttämisestä, kaiken kaikkiaan toimintansa eettisyydestä ja työssään noudattamistaan arvoista.

     Meillä Suomessa kyseenalaista mainetta itseilmoituksella päästöjensä vähyydestä viranomaisille raportoijista on niittänyt Finavia lentomelusta. Milloinkaan ei ole rikottu melulupaehtoja eikä liiallisia maapäästöjä ole ollut, vaikka lentokentän radan tunnelin rakennustöissä (2012) löytyi 50 miljoonan euron edestä glykolipäästöjen siivoamista. Lokapojat Oy:ltä meni maine (2008) lopullisesti heidän huijattua valvovia viranomaisia tyhjentämällä keräämänsä kotilalouksien WC-päästöt suoraan hulevesiverkkoon about neljän vankilavuoden verran.

     Volkswagen hujaus ei ole niin karkea kuin Lokapoikien, mutta on törkeä eikä sen hienostuneisuus sitä miksikään muuta. Jos tietoisesti kymmeniin miljooniin uusiin autoon kehitetään ja asennetaan mekanismi, jonka avulla testitilanteessa saadaan jopa 40 kertaa todellisuutta pienemmät typpioksidiarvot, ovat myös yrityksen arvot etsinnässä.

     Nyt ei ole kyse muutamasta kymmenestä sadevesikaivojen käyttämisestä lokakaivoina Lokapoikien tavoin, vaan maailmalaajuisesta laittomasta ilmaston pilaamisesta. Tekoa ei juuri lievennä perustelu, että niin tekevät miljoonat muutkin ja lasillisesti. Teon tuomittavuutta lisää vielä se, että auton vähäpäästöisyys on monessa maassa autoveroa huojentava tekijä.

     Trafin mukaan Suomessa joutuu 64000 autoa korjattaviksi päästöjen saamiseksi sallitulle tasolle. Tällöin autojen tehot saattavat laskea alle tehtaan lupaamien tasojen. 

     Skandaalista selviytymiseksi hyvä merkki on pääjohtaja Martin Winterkorn eroaminen hetken epäröinnin jälkeen. Volkswagen ja koko Saksa näyttävät onneksi ottavan vakavasti ja nöyrästi sotkujen korjaamisen ja koko teollisuuden ala opikseen.

     Tunnettua on, että auton valmistajat ovat vuosikymmeniä huijanneet eri keinoin testeissä omaksi edukseen. Toivottavasti tämä skandaali on tehnyt ongelmasta niin akuuttiin, että se saadaan ratkaistua irrallaan transatlanttisista kauppa- investointineuvotteluista (TTIP), joiden tulos on vielä monin osin epävarmaa ja epäselvää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *