EU:n armeliaisuutta koetellaan nyt valtaviksi paisuneissa
pakolaisvirroissa. Myötämielisyyttä naapuria kohtaan luulisi löytyvän, sillä EU-maat
ovat ensimmäisinä kohdanneet kristinuskon opit oman ihokkaan antamisesta
vilusta kärsiville. Kammottavista
kuolemisista pakomatkoilla ja tukehtumisista moottoriteiden rekoissa tulee väkisinkin
mieleen, onko länsimainen kulttuurimme vain kansainvälinen kiusankappale, kuin
viestikapula eteenpäin annettavaksi.
Taannoin maassamme vieraillut Iso-Britannian
valtiovarainministeri G. Osborne haikaili EU-
maiden yhteisen
kulttuurin perään, ohutkin kelpaisi. EU:n arkkitehdit ovatkin korostaneet ja
toistelleet vuoron
perään yhteisen historian ja kokemusten merkitystä.
Kun antiikin
ja kristinuskon muodostamasta kulttuuri- ja sivistysperinnöstä vähennetään
kunkin
maan EU:n sopimuksien
takaamat omat kulttuuriperinnöt, jäljelle jää mitättömän vähän
EU:n yhtenäiskulttuuria.
Siis
pakolaiskysymystä ei ratkaista armeliaisuudella, vaan on tunnustettava, että Brysselillä
on kova
pää ja jäykkä
niska ja sen sielu on hatara vailla tunnetta ja innostusta. EU ei olekaan
saanut luotua
tai edes
vahvistettua yhteisiä identiteettitekijöitään ponnisteluistaan ja kulttuuriohjelmistaan
huolimatta.
Pakolaiskysymyksen ratkaisemissa ei käteen kuin EU-tason ja kunkin
maan poliittiset päätökset ja lain muutokset ja hallinnolliset ratkaisut. Hyvä
esimerkki on Saksan liittokansleri A. Merkel, joka on valmis vastaan ottamaan
100 tuhansia uusia pakolisia maahan.
Kommentit
Lähetä kommentti