Verkkoihmistä on helppo herjata.
Hän kuulemma muuttaa heti käyttäytymistään, kun on näkyvissä parempaa. Hän on
protestoija. Hän haluaa irti instituutioista ja auktoriteeteistä. Hän ei tue poliittista
valtaa, vaan on häilyvä.
Olkoon totta tai tarua.
Melko varamaa kuitenkin on, että
verkossa hierarkiasuhteet ovat erilaiset kuin face to face-tilanteissa. Hierarkiasuhteet
eivät tällöin vääristy, mutta ihminen viisaana olentona muovaa ne itselle
mahdollisimman edullisiksi kussakin tilanteessa.
Missä määrin edellä todetut pitävät
paikkansa, on tässä sivuseikka. Tärkeää on havaita, kuinka perusteellisesti
ympärillämme hääräävä ja erilaisia elämän tapoja mahdollistava tekniikka on
muuttanut käyttäytymistämme.
Tilanteen kehittymistä kuvaa
hyvin mm. se yksityiskohta, että 1800-luvun alussa ei tunnettu sanaa
ihmiskäsitys, puhumattakaan maailmankuvasta. Karkeasti ottaen 95 prosenttia
ihmisitä kuului samaan luokkaan ei-keitään, ilman ajatustakaan mistään henkilökohtaisesta
profiilista.
Podcast on eräänlainen rajalla
roikkuvien mediaprofiilin luomisen ja ylläpidon väline. Siinä ei itse tarvitse
osallistua mihinkään sosiaaliseen prosessiin, vaan voi kuunnella vaikkapa
kahden tuntemattoman henkilön fiksua juttelua tai lörpöttelyä. Monet väittävät
näin pääsevänä osallisiksi sisäpiirikeskusteluihin, siis todellisiin
sosiaalisiin prosesseihin paljastamatta itsestä mitään. Kuuntelijat pääsisivät
näin eristäytyneinä kuluttamaan tuotetta nimeltä sosiaalinen elämä. Aika kummallista.
Nämä lörpöttelijät puolestaan
luovat näin omaa mediaprofiiliaan, joidenkin mukaan ilman mitään
ennakko-opiskelua. Niiltä jaloilta vaan rokkaamaan julkisuuskamppailussa. Voi
olla hyväkin tapa.
Ennen kuin menee mukaan podcast mediaan,
jokainen alan seuraava tietenkin huomaa, että verkko ja aallot ovat täynnä paikkoja,
joista kukin voi valita, mitä kuuntelee, katselee, miten osallistuu, miltä
haluaa näyttää ja tuntua. Näilläkin voi luoda profiilinsa. Siinä henkilö on
tällöin nivonut itsensä kiinni
ympäristöön eri keinoilla, volyymeillä, voimakkuuksilla, väreillä ja
mielikuvilla paljastamatta kuitenkaan minuuttaan.
Näin tarkasteltuna yhteiskunta
näyttää menevän indualismia korostavaan
suuntaan. Se on sekä huono että hyvä näköala.
Jos indualismi kääntyy
itsekkyydeksi ja omien etujen ajamiseksi muiden kustannuksella, se tienenkin on
tuomittavaa. Yksityiset peruskoulut on tästä varoittava esimerkki. Tämä on
yleisemminkin vaarallinen signaali siitä, että markkinavoimat pystyisivät
hoitamaan epäkohdat kuntoon ajan mittaan. Tosi paha erehdys markkinavoilta
tapahtui Neuvostoliiton romahdettua 1991. Uskottiin, että vapaat markkinat
tuovat Venäjälle demokratian. On käynyt päinvastoin.
Hyvä indualismi kohottaa
itsetuntoa, auttaa kutakin löytämään oman juttunsa sekä käyttää perittyä ja
hankittua erikoislaatuisuutta voimavarana sosiaalisissa suhteissa.
Kommentit
Lähetä kommentti