Tapanilan raiskaustapaus on saanut ansaitusti kansan kiehumaan.
Samoilla tulilla oikeusministeri Kaj Lindström on ottanut oikeusoppineilta Jukka
Kemppiseltä ja Jyri Virolaiselta kunnolla pataansa.
Kautta vuosisatojen kansa ja lakeja valmisteleva ylin
juristikunta ovat olleet jyrkästikin eri mieltä eri rikostyypeistä annetuista
tuomioista. Kuten mainitut oikeusoppineet toteavat, kyselyjen mukaan valta osa
kansasta pitää tuomiota liian lievinä.
Lindströmin kaavailema kysely kansalta ja oppineilta rangaistusten
ankaruuksista sisältää riskejä ja on ristiriitoja täynnä. Esimerkiksi, miten
toimitaan, jos kansa vaati äidin törkeästä murhasta
kuolemantuomiota tai törkeästä rattijuopumisesta 10 vuotta vankilaa. Tähän
ei voida mennä, koska tällöin lähes kaikkien rikostyyppien ja niiden tuomioiden
tulisi muuttaa vastaamaan kuolemantuomiota ja 10 vuoden rattituomiota.
Toisaalta kansalla ei ole mitään tietopohjaa ottaa kantaa
tuomioihin, tunnetasolla kylläkin. Tilannetta kuvaa hyvin kansalle esitetty
kuvitteellinen kysymys: kasvaako mikä tahansa luku aina äärettömän suureksi,
jos siihen listään ääretön määrä nollaa suurempia lukuja. Suurin osa vastaa,
että kasvaa. Tämä on väärä vastaus. Asian voi tarkista esimerkiksi lukion sarjaoppia
käsittelevästä kohdasta.
Se millaisia tuomiota maassa annetaan, riippuu maan sosioekonomisista-
ja yhdyskuntarakenteista, perhe-, sosiaali- ja terveydenhoitopolitiikasta, tulonjaosta,
työllisyydestä, koulutuksesta, jne. Käytännössä tämä voidaan tiivistä:
vankien määrä riippuu siitä, kuinka paljon maassa pyörii kaduilla ja kujilla
tyyppejä, joiden rikoksen tekokynnys on hyvin matala.
Maat, joissa tämä kynnys on matala, tyyppejä on paljon ja
heidän määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla, tuomiot täytyy pitää hyvin pitkinä, koska tällöin
suuri osa tyypeistä on vankiloissa pois rikosten teoista.
Kokonaisuudessaan kiinnijäämisriski,
tuomiot, niiden lievennykset ja vankilassa olo aika muodostavat järjestelmän,
jolla voidaan säädellä, kuinka paljon henkilöitä on vankiloissa ja muissa
täytäntöönpanolaitoksissa, kuinka paljon ehdollisessa, ehdonalaisessa ja
sakoissa. Edellä mainittuja
yhdistelmällä saadaan uusia täytäntöön panon muotoja.
Pitkätuomiomaissa tuomioiden pituudet eivät ole eettisiä tai
moraalisia kysymyksiä, vaan turvallisuus- ja taloudellisuustekijät ja käytännöllisyysseikat
painat vaakakupissa eniten. Toki moraaliakin on mukana uhrien ja heidän
omaistensa vaatiessa hyvitystä tai jopa kostoa.
Pohjoismaissa tuomiot ovat suhteellisen lieviä verrattuina esimerkiksi
Yhdysvaltoihin. Muista Pohjoismaista poiketen Suomi pääsi tähän vasta 1970-luvulla.
Monissa tutkimuksissa ja käytännöistä on havaittu, ettei
ankarilla tuomioilla ei ole tekijälle eikä rikoksia aikoville yhtään suurempaa
ennalta estävää vaikutusta kuin lievillä tuomioilla. Lievistä tuomioista
hyötyvät sekä yhteiskunta että tekijä. Häviäjiä ovat kostoa ja hyvitystä vaativat.
On selvää, että tuomioistuinten pitää langettaa sellaisia
tuomiota, joita lainsäätäjä on tarkoittanut. Ilman laillisia ja asianmukaisia
tuomioita mikään yhteiskunta ei toimi. Jokaiselle rikokseen syyllistyneelle
tulee langettaa laillisessa ja asiamukaisessa rikosprosessissa hänelle kuuluva
laillinen tuomio.
Kysymällä kansalaisten ja asiantuntijoiden mielipidettä
tuomioiden sopivuuksista ehkä saadaan jännittävää ja jopa mielenkiintoista tietoa.
Näiden tietojen käyttämiseen lain uudistustyössä tulee suhtautua suurella
varauksella. Vain asiantuntijat ja sitä varten olevat instituutiot uudistavat lainsäädäntöä
omine menetelmineen ja ammattitaitoineen.
Monissa tutkimuksissa ei suinkaan ole havaittu, että rangaistuksen ankaruudella ei olisi rikosta estävää vaikutusta. Niissä on kyllä havaittu, että asia on huomattavan monimutkainen ja riippuu monesta asiasta: rikoksen vakavuudesta, rangaistuksitulemisen riskistä, jne. Mutta esimerkiksi Italian 2006 joukkoarmahduksen rikoksenuusijoista tehtyjen tilastojen mukaan vankeustuomion pidentäminen 50% vähensi uusimisen todennäköisyyttä 35%:lla, mutta eivät vakaviin rikoksiin syyllistyneillä. Lisää luettavaa esim.
VastaaPoistahttps://en.wikipedia.org/wiki/Deterrence_%28legal%29#Effectiveness
Toinen aspekti on rangaistuksi tulemisen todennäköisyys, joka monien tutkimusten mukaan ehkäisee rikoksia rangaistuksen pituutta tehokkaammin. Tähän liittyy olennaisena se kysymys, kokevatko Suomessa ehdollisen saaneet tulleensa rangaistuksi ylipäänsä - jos eivät, on rangaistuksi tulemisen todennäköisyys heidän osaltaan 0% ja sitä kautta rikoksen uusimisen riski suurempi.
Kolmas aspekti on se, että sivistysvaltiossa valtiolla tulisi olla rangaistuksen langettamisessa monopoli. Jos näin ei ole vaikkapa siksi, että rangaistukset ovat niin mitättömiä, että uhri tai uhrin suku alkaa ottaa rankaisemisen omaksi tehtäväkseen, koko oikeusjärjestelmä uhkaa menettää merkityksensä.