Avoin ja julkinen eduskunnan kyselytunti on arvokas osa
toimivaa demokratiaamme. Se on suomalainen tapa tuoda poliittiset kysymykset
suuren kansan tietoon. Sitä on turha verrata värikkääseen ja perinteisiin
nojaavaan brittiläiseen parlamenttiväittelyihin.
Eduskunta kokoontuu remontin takia tilapäisesti Musiikkitalon
tiloissa. Käytetty sali riittää nipin napin täyttämään tehtävänsä. On selvää,
etteivät puhemiehet ole 20 päivässä oppineet hallitsemaan kaikkia tehtäviään ja
salitekniikoita. Mutta koko ajan opitaan lisää.
Silmiin pistävää on ollut salissa valitseva tietty levottomuus:
kesken käsittelyn puhutaan naapuriedustajalle, pidetään pienimuotoisia kolmen
keskisiä palavereita pöydän kulmalla, kävellään puhuttelemaan kollegaa, kuljetaan
käytävillä, hälistään, kysytään asian vierestä. Käyttäydytään kuin puolikuriton
koululuokka.
Kurittomuus menee varmaankin ohi, kun puheenjohtajille ja
uusille edustajille kertyy kokemusta lisää.
Suurempi ongelma on kuitenkin itse kysymyksen esittämisessä.
Paperista lukeminen on kokemattomalle hyvä tapa esittää kysymys. Usein
kuitenkin kysymys on liian täynnä yksityiskohtia vuosilukuja ja numeroita. Katselijan
ja kuulijan päähuomio menee siihen, pääseekö kysyjä kysymyksessään loppuun itse
kysymyksen mennessä ohi korvien.
Ehkä suurin virhe on kysyä samassa puheenvuorossa useita kysymyksiä.
Tämä saattaa sekoittaa pakan lopullisesti etenkin silloin, kun pääkysymys
esitetään ensin. Tällöin vastaajalle jää aikaa miettiä vastaustaan. Yksi
puheenvuoro ja yksi kysymys on selkeä, yksinkertainen ja asiaan keskittynyt
periaate esittää kysymyksensä.
Kommentit
Lähetä kommentti