1960-luvulla elokuvaa ravisteli modernismin aalto Itä-Euroopasta,
Britannian, Intian, Japanin ja Brasilian kautta Yhdysvaloihin saakka. Uskottiin,
että luovalla kameratyöskentelyllä voidaan rakentaa sisällön ydin. Syntyi
kuitenkin vain modernismi itsensä takia.
1970- luku tuuppasikin kameran takaisin palvelijan rooliin. Siitä
alkoi käsikirjoitusvetoinen laatuelokuvien rynnäkkö.
Lukiessa Talouselämä-lehdestä 9/2015 Sanni Grahn-Laasosen ja
Olli-Pekka Heinosen juttua julkishallinnon kehittämisestä tuli mieleen 60-luvun
kameratyöskentely, hajanaisia mielikuvia ilman sisältöä.
Kirjoittajien sloganit ”Muutos ei synny käskemällä, ”Julkisen
hallinnon pitää siirtyä kansalaisten kanssa samalle puolelle tiskiä”, jne ovat
vain vanhoja kamerakuvia. Grahn-Laasosen hallintomodernismi poikkeaa kuitenkin vaarallisesti
60-lukulaisesta modernismista siinä, että Grahn-Laasosen opit tarjotaan median
välityksellä koko yhteiskunnalle.
Alakommenttina voidaan vielä mainita, että Grahn-Laasosen ja
Heinosen peräänkuuluttama kansalaisen tarpeista lähtevä digitalisointi on
tyssännyt julkisen sektorin ict:n hajaannukseen. Hajaannus on seurasta siitä, kun
kirjoittajien oma kansanliike, kokoomus purki yhtäkkiä valtion ict:n sääntelyn
ja avasi sen kilpailulle. Seurasi 10 miljardien eurojen harharetki. Nyt ict:n
käsistä karanneita päitä ollaan kiireellä kokoamassa yhteen.
Kehittämisprojekteja ei voi korvata spontaaneilla
kokeiluilla, kuten kirjoittavat antavat ymmärtää. ”Kansalaiset ovat tarpeidensa
parhaita asiantuntijoita” kuuluu sarjaan ”kamera kiertää”.
Kun Grahn-Laasoselle näyttää kertyvän tavallista nopeammin
kokemusta julkisen hallinnon johtamisesta, olisi odottanut häneltä syvällisempiä
näkemyksiä siitä.
Kommentit
Lähetä kommentti