Toimistossa vallitsi
tulevan organisaatiomuutoksen sävyttämä kaaos jokaisen näytellessä tekevänsä töitä.
Kaikki viran ja toimet oli julistettu avoimiksi ja niinpä kaikki luulivat
hakevansa toistensa virkoja. Olotila oli surrealistisen irrallinen ja höllentynyt.
Kaikkea tapahtui, mutta mitään ei saatu aikaan.
Tämä sopi minulle kuin
tehtaalle pilli. Menin yhteen laatikoita ja pöytiä täynnä olevaan huoneeseen ja
aloin lukea urakalla matematiikan lopputenttini. Muutaman viikon sain olla rauhassa,
ja ovella silloin tällöin kurkkivat luulivat minut tekevän Taasianjoen virtaamalaskelmia.
Ilo oli loppua lyhyeen
talousosaston päällikön löytäessä minut tarkastusmatkallaan nenä kirjassa kiinni
ja kysyessä: ”Mitä mies puuhaa?” Päähäni välähti valehdella kylmästi tekeväni Päijänne-tunnelin
massalaskelmia. Vienon hymyn kareen välähtäessä huulillaan päällikkö poistui tikuttavin
askelin jättäen oven auki kolisevaan käytävään.
Tämä jälkeen kukaan häirinnyt
minua lainkaan, vaan paransin tahtiani huoneeni uumenissa, vaikka yli-insinööri
käski lopettaa lukutouhuni. Se nimittäin oli jo yleisessä tiedossa ja keskustelun
aiheen ruokalassa. Vastatessani yli-insinöörille teekkareiden tekevän täällä kovalla
palkalla diplomitöitään mies hieroi otsaansa ja sanoi jotain siihen suuntaan, että
antaa olla. Tunsin olevani vahvoilla miehen suhteen, sillä miehen lukitussa perähuoneessa
oli käynyt koko toimistossa työskentelyni ajan toisen osaston hyvännäköisiä naisia
tekemässä vaikka mitä – olin tästä vähän katkera miehelle.
Konsultin
muistelmat, Pekka Huttunen, 2012
Kommentit
Lähetä kommentti