Se mikä kestää kuin loputon yö ja josta riittää puhumista, on
poliittiset virkanimitykset. Siinä ei tarvitse todellisuuttaa muutella, kun niiden
todetaan taas alkavan uuden hallituksen astuttua virkaansa, toki ensin vähän aristellen.
Maassa on ollut 17 eri oikeuskansleria. Heidän aikanaan
tälle instituutiolle on vakiintunut perinne, jonka mukaan asioita hoidetaan ja
hallituksen toiminnan laillisuutta valvotaan. Tämä on periaatteessa hyvä, sillä
se lisää ennustettavuutta, miten laillisuuden näkökulmasta hallituksen tulee
toimia.
Kirjoittamaton sääntö on, että oikeuskansleriksi nimitetään
poliittisen eliitin hyvin adaptoitunut henkilö. Tietysti myös koulutus ja
kokemus ovat painavia argumentteja. Suomen 17 oikeuskansleria ovat luonnollisesti
olleet hyvin erilaisia persooniltaan, kuten kaikki muutkin ihmiset. Ainoastaan
Kai Korte poikkesi joukosta reippailla kannanotoillaan. Runonlausunnan harrastaminen
antoi vielä lisä terävyyttä hänen puheenvuoroihinsa.
Instituution pitkällä perinteellä on myös pitkä varjonsa.
Kun ei ole perineitä puutua selvästi poliittisiin virkanimityksiin, niin kukaan
oikeuskansleri ei myöskään puutu. Linjan muuttamien olisi pienimuotoien
järkytys puolue-eliitille, esittelijöille, ministereille ja hallitukselle.
Puolueilta on turhaa huutaa apua räikeiden poliittisen
nimitysten lopettamiseen. Päinvastoin ministerille on annettu vapaat kädet nimittää
virkoihin haluamansa henkilö. Asian tekee ongelmalliseksi myös se, että avautuvaan
seuraan kanslerin postiin pätevät henkilöt eivät uskalla etukäteen markkinoida
itseään poliittisiin virkanimityksiin puuttujina. Tämä takaisi, ettei heitä
valita.
Kommentit
Lähetä kommentti