Siirry pääsisältöön


1281. Julkisen sektorin digitalisointi

     Talouselämässä 44/2014 Lauri Ojala kirjoitti Suomen digitalisoinnin ontumisesta. Aivan syystä. Esimerkkinä hän käytti hallituksen esitystä energiatehokkuuslaiksi. Siinä hänen mukaansa ei ole  huomioitu uusimman digiteollisuuden tarjoamia mahdollisuuksia.

    Yhtä huolestuttavaa on, että Suomi on pudonnut kelkasta myös digitalisoinnin hyödyntämisestä julkisen sektorin tuottavuuden parantamisessa. Tämä on erittäin turmiollista, koska julkisen sektorin tuottavuuden kohottamien on avain asemassa sen kustannusten alentamiseksi ja kurissa pitämiseksi.

     Tässä yhteydessä verotuksen digitalisointia on pidetty malliesimerkkinä ict:n käytön mahdollisuuksista. Muut siihen on osittain koira haudattuna. Verotuksen sujuvuuden parantumisesta voi antaa 3,5 miljoona verovelvollista hyvin puolatavia lausuntoja. Tämä ei voi olla näkymättä verottajan julkisuuskuvan parantumisena ja siitä käydyssä keskustelussa. Toisaalta verotus on pitkälle numeroilla laskemista, mikä tekee siitä otollisen tehostamiskohteen ict:lle. Silti kaikki arvostus verottajan onnistumiselle tässä.

     Se mitä median kannattasi digitalisoinnissa ja älyjärjestelmissä seurata, on muiden muassa Kaakkois-Suomen Carea-soteyhtymän ict-järjestelmän kehittäminen ja sen eteneminen. Siinä ovat muka Fujitsu toimittajana ja VTT asiantuntijana. On siis panostettu.

     Jos tässä hankkeessa onnistutaan sillä on suuri merkitys sekä asianomaiselle soteyhtymälle että rohkaisijana koko julkiselle sektorille. Niin paljon jälkimmäinen on saanut viime aikoina ict-aikomuksistaan kuraa niskoilleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *