Siirry pääsisältöön


1210. Poliisiin imago ja budjettirahan kerjuu

     Suomessa luotetaan maailmassa ehkä eniten poliisiin. Aarnion juttu ei ole tärvellyt kuvaa,  vaan 86 prosenttia luottaa polisiin. Poliisia arvostetaan. Hyvä

     Poliisisilla on myös hyvä ja kuuluva edustajaryhmä eduskunnassa Kari Tolvasen johdolla. Hän pääsee puhumaan poliisin puolesta mediassa säännöllisin väliajoin.

     Siitä saakka kun televisio tuli  Suomeen, poliisi on ollut taitava puhumaan julkisuudessa  ja taktisesti oikein ajoitettuna esiintymään televisiossa lisäresurssien saamiseksi.

     Tänään poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen esiintyi aamun televisiossa pontevasti resurssiasiassa,  juuri ennen ensivuoden talousarvion täydentämistä. Hän totesi, että meidän ei tarvitse odottaa 70 vuoden takaista sotaa, se on jo meillä. Konepistooleilla ammutaan kaduilla. Ammattiyhdistysmiehelle sävy joten kuten sopii, siinä ja siinä

     Meillä on kuitenkin muita valtion tehtävien ytimeen kuuluvia virastoja, jotka eivät saa ääntään näin reippaasti kuuluviin syystä tai toisesta. Nämä kärsivät saman lailla vähistä resursseista kuin poliisikin. Tuomioistuinlaitos on valitellut lähes sävyisästi poliisiin verrattuna  resurssien niukkuutta. Toinen kroonisesta resurssipulasta kärsivä on syyttäjälaitos. Siellä ei oikein sovi nousta barrikaadeille huutamaan, että emme  ehdi syyttämään, rosvojen syytteet vanhenevat

    Rahan jakajien tulee muistaa, että poliisi on myös itse budjettirahojen kerjäämisen ammattilainen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *