Päivän Helsingin Sanomissa oli osuva kirjoitus julkisen ja
yksityisen sektorien johtajien valintaprosessin eroista. Ero on ällistyttävä
siitä huolimatta, että se on laajasti
tunnettu tosiasia.
Tästä esimerkkinä käy hyvin Helsingin kaupungin sosiaali- ja
terveystoimi. Se kuuluu rahan käytön runsaudessaan per capita maan kärkeen.
Korkeille johtopaikoille on valittu hyvin vaatimattomien näyttöjen perusteella
lukuisia johtajia. Toiminnan laatu ei ole hyvää. Löytyy viikkojen päästä
kuolleita vanhuksia hoitokodeista. Ei tiedetä, mitä terveyskeskuksille pitäisi
tehdä, jne.
Miten ihmeessä hallinnolta voidaan vaatia tehokkuuden kasvua,
kun ylin johto näyttää nimityksillään ja toiminnallaan huonoa esimerkkiä niin
keskeisessä asiassa kuin tuottavuuden kohottaminen? Sehän on olennainen osa kestävyysvajeen
kiinni kuromista.
Kun poliittinen johtaja tulee taloon, se ensin kääntää
kasvonsa pois tuottavuudesta ja sen jälkeen kääntää sille selkänsä. Ja alaiset
perässä.
Kun poliittisin perustein valittujen johtajien valinnoissa ei
arvosteta kokemusta ja näyttöjä pätevästä johtamisesta, vaan sitä tunnettua
sopivuutta, poliitikot on mahdollisimman huono taho korostamaan tuottavuuden
merkitystä.
Kommentit
Lähetä kommentti