Hahmotellessani
Temmekselle konsernijohtamisen ideaa ja kannattaessani Suomen liittymistä Euroopan
yhteisöön Temmes tuli myöntäneeksi luvan kirjoittaa kirja työajallani. Weilin &
Göösin Raija Renlundille, joka näytti kirjalle vihreää valoa. Ehdotin Raijalle kirjan
nimeksi ”Konsernijohtaminen julkisessa hallinnossa”, mutta hän suhtautui nimeen
epäillen. Kirjan nimeksi tuli ”Johtaminen muuttuvassa julkishallinnossa” ja alaotsikoksi
”Yhtymäjohtaminen”. Tietokirjaksi sitä myytiin hyvin, 1 200 kappaletta kahdessa
kuukaudessa.
Raija
ihmetteli, miksi jouduin luovuttamaan kehittämiskeskukselle tekijäpalkkioni. Ihmettelin
sitä itsekin, mutta sitten muistin, että keskus oli maksanut etukäteen eräälle sosiaali-
ja terveysministeriön apulaisosastopäällikölle kirjan kirjoittamisesta, mutta sivuakaan
ei ollut tullut valmiiksi. Pietikäinen ja kehittämiskeskuksen toimitusjohtajaksi
tullut Jaakko Kuusela perustelivat menettelyä sillä, että olin kirjoittanut kirjan
työajalla.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti