Tullessani viimeiseltä terapiaistunnolta ja katsellessani vastakkaisen kadun puolen kiviseinää tajusin, millaisen alati muuttuvan avokonttorimaiseman olin menettänyt vaihtaessani Esplanadin puut Kasarmikadun kiviaitaan. Huoneeni lattia kopisi ikävän käskevästi kävellessäni hakemaan postia integraatioyksiön lokeroista. Siellä työskenteli parikymmentä ihmistä papereiden kimpussa. En käynyt heihin paremmin tutustumassa. Jatkoin kolkossa huoneessa kirjoituspuuhiani kenenkään häiritsemättä.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti