Vaikka konsultoimisessani ja myöhemmässä
viranhoidossani osastolla oli selvä ristiriita, en voinut kieltäytyä oikeusministeriön
johtoryhmän vaatiessa konsultointiani. Simon huoneessa konsulttisopimusta kirjoittaessani
hän pysyi vaatimuksessaan vähentää osaston henkilökuntaa. Tämän sanottuaan hän nojasi
raskaasti työpöytäänsä silmälasit otsalla katse tiukasti Koojiihin, joka yrmeän
ilme kasvoillaan pani siihen nimensä.
Aloitin työn keskustelemalla toimeksiannosta ja
sopimalla etenemistavasta. Koojii suostui siihen, että aluksi haastattelen muutamia
vastuuhenkilöitä, en niinkään tiedon saamiseksi, vaan tiedon levittämiseksi tulevasta
hankkeesta. Turun lääninvankilan johtaja Esa Westerbacka kannusti
haastattelussa selvittämään perin pohjin vankeinhoito-osaston roolia tulosohjauksessa.
Työ eteni yllättävän sopuisasti, ja Koojii tuli joskus arvaamatta projektiryhmän
työpalavereihin sekoittaen hetkeksi pasmojamme.
Haastatteluihin kului pari kuukautta,
ja mielialat osastolla rauhoittuvat kansliapäällikkö Teuvo Kallionkin pidättäytyessä
vähäeleiseen johtamiseen. Kokouksissa hän tyytyi vain jakamaan puheenvuoroja ja
Ojanen toimi suunnannäyttäjänä. Vähitellen konsultointi rajautui osaston organisaation
muuttamiseksi, mikä oli hyvin tavallista tämän tyyppisissä tilanteissa. Tarkoitus
oli perustaa vankiloiden tulosohjaukseen erillinen ohjausyksikkö, joka toimisi vankeinhoitolaitoksen
konserniohjauskeskuksena. Ajatus oli kannatettava, vaikkakin tämä johti siiten,
että osaston muista yksiköistä tulisi enemmän tai vähemmän ohjauskeskusta palvelevia
apuelimiä. Esityksen hyvä puoli oli se, että vankiloilla olisi myös selvillä, mikä
yksikkö osastolla hoitaa mitäkin asioita. Kannatusta eivät saaneet kuitenkaan esitykseni
perustaa avoseuraamuksille oma yksikkö ja ottaa siihen henkilöt kriminaalihuoltoyhdistyksestä.
Kommentit
Lähetä kommentti