Sivut

tiistai 6. toukokuuta 2014

876. Fantasyn perä mäntyyn



Havaitsin seuraavana päivänä, etteivät selitykseni konsultoinnin tapahtumisesta lomallani kelvanneet tyynelle kokoomuslaiselle hallintojohtajalle, vaan tiesin, että mahdollista rikettä pidettiin vakavana. Jossain oli kova halu panna minut siitä kärsimään. Valtiontalouden tarkastusvirastolle oli laadittava asiasta selvitys. Hallintojohtaja kertoi Ojalan suuttuneen hänen osastonsa lakkauttamisesityksestäni. Hallitojohtajan mukaan Ojala vaati palauttamaan osastolta mukaan ottamani taksisetelit. Ne olin kyllä jättänyt osaston sihteeri Piiraiselle jo ennen lähtöäni. Tein konsultoinnistani huolellisen selvityksen kelloaikoineen Temmeksen kommentoitavaksi. Mikään ei kuitenkaan auttanut, koska sivutoimilupa puuttui enkä ilman sitä saanut tehdä sivubisnestä, etenkin kun kyse oli kilpailusta samalla toimialalla.
Myöhään pimeänä perjantai-iltana Keilaniemestä lähtiessäni ja selvitystä miettiessäni peruutin uuden Fantasyn perän mäntyyn, mikä ei ollenkaan lisännyt työintoani Keilaniemessä eikä haluja käydä käsiksi syytöksen kumoamiseen. Lähdin kuitenkin Helin kanssa auton perä rutussa Hauhon mökille sanomaan. Noutaessani hämärästä puuvajasta halkoja pesään huomasin hyllyllä pinkan tietokoneen tulostimen ketjuprinttejä. Illasta muodostui mitä täydellisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti