Syyspäivän tuoksujen leijaillessa
avoimesta ikkunastani sisään viisas sihteeri Pirkko tuli huoneeseen sulkien
oven perässään vakavana. Hän istahti harvoin pöytääni vinosti vastapäätä olevaan
rupattelutuoliin, mutta nyt hän teki poikkeuksen: ”Etkö todellakaan lähde
golfaamaan valtiosihteerin kanssa, vaikka hän lainaisi sinulle varakenkiään? Sihteeri
on kaksi kertaa soittanut.” Vastatessani kieltävästi niin kohteliaasti kuin
taisin, koska minulta puuttuivat mailat ja muut varusteet ja taitoni siinä
urheilulajissa oli kehittymätön, Pirkko poistui huoneesta päätään hitaasti
pyöritellen.
Huomionosoituksena vuoden työpestini
päättymisestä osastolla Kivelä tarjoisi lounaan Savoyssa.
Juotuamme Vorschmackin kyytipojaksi vodkapikarilliset Kivelä pyysi laatimaan raportin
ministeriön tilasta ja sen kehittämisestä saamieni vaikutelmien perusteella. Kivelä
painotti raportin voivan olla subjektiivinen käsitykseni, miten ministeriötä tulisi
kehittää.
Esimiehenä Kivelä oli täsmällinen
ja korrekti. Johtajana hän oli visionääri, joka ymmärsi, että julkisen sektorin
kehittämisen uudistusjaksot olivat vuosikymmen mittaisia. Hänen johdolla
neutraalia hallintoa alettiin kehittää pois kuorestaan tuloshakuisiksi, konsernijohtamisen
malleja ja elementtejä hyödyntäviksi organisaatioiksi. Myöhemmin tämä kehitys
johti ylilyönteihin markkinamekanismien käyttämisessä, kun Suomi osoittautui
liian pieneksi maaksi riittävän kilpailun saamiseksi hyvinvointipalvelujen
tuottamisessa. Julkinen tukijärjestelmä myöhemmin myös vääristi kilpailua.
Kommentit
Lähetä kommentti