Kauppatorille
puhalsi talven ilkeä tuuli saaden kojujen seinät lepattamaan, kun kävelin sieltä
salkku kädessä rahoitusjohtaja Kari Narsin huoneeseen. Hän ojensi ensi töikseen
luettavakseni laatimansa muistion rahoitushuoltostrategiasta. Se oli tärkeä paperi,
jolla avulla oli mahdollista tasapainottaa valtion budjettia ulkopuolisista
rahoituslähteistä, tarkastella ja sopia, mitkä olivat rahoitusmarkkinayksikön, budjettiosaston
ja valtiokonttorin roolit rahoitushuollossa. Palkkaosastolla, virallisesti työmarkkinalaitoksella,
oltiin innostuneita, mutta Teuvo Metsäpelto ja Marja Paavilainen näyttivät haluavan
tulosaluejaolla vahvistaa omia asemiaan, mikä tämän tyyppisissä uudistuksissa
oli aivan luonnollista, sillä konsultin tehtävänä oli etsiä tasapainoiset
ratkaisut. Osastoa pohditutti, mikä olisi pätevä palkkaneuvottelujen tulosmittari.
Osastopäällikkö Sakari Kajander oli kiinnostunut mutta kiireinen. Hän totesi, että
sopimustoiminta oli kokonaisuus ja siksi sen täytyi olla samassa tulosyksikössä.
Budjettiosasto oli haluton tulemaan mukaan, ja lisämurhetta aiheutti sen seminaarissa
tapahtunut tekninen kömmähdys, kun ryhmähuoneita ei ollut. Pikkujuttu suututti osastolaisia.
Kivelä oli kertonut, että seminaarin jälkeen osastolla oli vallinnut sekavat tunnelmat.
Konsulttien piti ottaa voimakkaampi ote kehittämiseen. Narsin toimisto oli ainoa,
joka vimmatusti etsi tulostavoitteita ja tulosmittareita. Jopa Narsin sihteeri oli
valjastettu kokopäivätoimisesti niiden metsästämiseen. Kansantalousosaston Immo
Pohjola oli ottanut tosissaan osaston tulosjohtamisen kirjoittamalla heti ensimmäisen
kokoukseen napakan ja selväsanaisen muiston, mitä talouspolitiikka oli tulosalueena.
Jani Kivelä oli laatinut kunnianhimoisen raportin ministeriön ympäristön suurmuuttujista
ja skenaarioista.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti