Suomen sanotaan olevan
yliopistomaan. Onhan meillä korkeita opinahjoja yli kaksi kymmentä.
Järjestelmää on uusittu ja saneerattu. Aalto yliopisto luo nahkaansa ja riidat
entisen kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kanssa on joten kuten sovittu. Oma
rahaa kerätään ympäri maan ja huippuyksiköt on pantu puhkomaan vanhaa tiedettä.
Sitä ei voi kiistää, etteikö
yliopistojen ja korkeakoulujen sijoittaminen eri puolille maata olisi ollut järkevää
jo tasapuolisuuden vuoksi. Se kuitenkin johti myös jonkin asteiseen
tasapäistämiseen. Laajalla rintamalla valmistuu tasalaatuisia maistereita ja
tohtoreita ja siinä sivussa tutkimuksia. Huippuyksiköiden nimeämien on myös
varmaan ollut paikallaan priorisoinnin kannalta.
Jotain kuitenkin puuttuu.
Bengt Holmström USA:n MIT:stä käytti taannoin tärkeän puheenvuoron HS:ssä.
USA:n resurssit ja mittakaava on tietenkin eri luokkaa kuin meillä. Holmström
korosti hyvän valmentajan roolia tutkimusmaailmassa, pätevän ja viisaan
ohjaajan merkitystä oppilasjoukkueen valmentajan ”kehdosta hautaan”.
Holmströmin malli edellyttää
korkeatasoisten professoreiden rekrytointia. Se vaatii myös rahaa. Eikä
yliopistomaailma tarjoa kaikkein sopivinta alustaa sivurekrytoinneille. Asia on
kuitenkin niin tärkeä, että tällaisia valmentajia tarvitaan, jos halutaan lisää
maailman luokan tutkimusta.
Kommentit
Lähetä kommentti