Sivut

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

636. Tämä on syytä muistaa Venäjästä

Lännen silmissä Venäjä on keinotekoinen demokratia. Sitä maa ei kuitenkaan sen omasta mielestä ole. Maa pitää itsestään selvää, että joka neljännellä eliitin edustajalla on turvallisuusalan koulutus. Se takaa rauhalliset olot Jäämereltä Krimille ja Pietarista Vladivostokiin.

Valta osa kansasta ajattelee, että demokratia on valikoivaa ja joustavaa. Niin sen pitää olla. Jos niin sanotut väärät tahot näyttävät pääsevän voitolle, oikeuden pitää tapahtua.  Prosessia pitää silloin ohjata niin, että  vaalitulokset ovat oikeita. Siinä kansa ei näe mitään pahaa. Maassa on menossa samanaikaisesti monta prosessia, joita ei ohjaa kukaan, mutta yhtä suurta ohjaa näkymätön käsi.

Ja luoja on suonut kirkon avustuksella niin, että keskitulo on kymmenes osa Yhdysvaltin keskitulosta  ja että  maassa on toiseksi eniten monimiljonäärejä. Kansaa ei häiritse yhtään se, että maa oli viime vuosisadan lopussa ainut Euroopan maa, jossa ei ollut parlamenttia.

Me täällä Suomessa silloin tällöin aamun lehtiä lukiessamme heräämme puheenvuoroihin, joissa asiantuntijoitamme patistellaan viemään demokratian oppeja ulkomaailmaan. Tämä kannattaa unohtaa ainakin Venäjän kaupassa ja keskittyä tavaravientiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti