Juha-Seppo Pietikäisen kirjoitti hyvän blogin Uuden-Suomen verkkolehteen (http://www.uusisuomi.fi) ministeriöiden poliittisia avustajista. Pääsanoma oli, että poliittiset virkamiehet hämärtävät virkamiesvalmistelun ja poliittisen päätöksenteon vastuun. Avustajat myös kasvattavat turhaan henkilöstökuluja.
Kirjoitus jäi kaipaamaan toista näkökulmaa.
Poliittisten virkamiesten toiminta ministeriöissä mahdollistaa pystyvien ja pyrkivien ihmisten rekrytoinnin yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisille paikoioille. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.
Positiivista on, että merkittäville paikoille saadaan näin poliittis-hallinnollisia prosesseja tuntevia ja ymmärtäviä ihmisiä. Tämä on koko yhteiskunnan ja demokratian etu.
Haittoina ovat hyvä veliverkostojen vahvistuminen, lobbauksen määrän lisääntyminen, poliittisien virkanimityksien kasvu ja ehkä myös poliittisen korruption runsastuminen.
Jälkimmäisestä on viimeksi huomauttanut EU:n ensimmäinen korruption vastainen raportti: ”Suomessa korruption ongelmat löytyvät ns. rakenteellisesta korruptiosta, kuten keskinäiseen luottamukseen perustavista hyvä veliverkostoista” (http://www.transparency.fi/sites/default/files/EU%20anti-corruption%20report%20030214.pdf).
Suomi on myös menettänyt kärkisijansa vähiten korruptoituneiden maiden joukossa (http://www.transparency.fi/sites/default/files/CPI%202013%20tiedote%20031213_0.pdf). Suomesta puuttuu korruptiotapauksista epäilyn ilmiantojärjestelmä.
Hyvä esimerkki poliittista nimityksistä oli kevään 2011 hallitusneuvotteluissa sovittu valtiovarainministeriön valtiosihteeri Velipekka Nummikosken nimitys Rahatomaattiyhdistyksen toimitusjohtajaksi 17.6.2011. Puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen ylisuuri asuntotuki ei ole möskään omiaan lisäämään hallinnon luottamusta.
Kyynikko voisi sanoa, että poliittisilla avustajilla ja veronmaksajien rahoilla vaikeutetaan ministeriöiden johtamista samalla kun luodaan kasvualustaa hyvä veliverkostoille ja ehkä myös poliittiselle korruptiolle.
Aihe olisi hyvä jollekin graduntekijälle.
Kirjoitus jäi kaipaamaan toista näkökulmaa.
Poliittisten virkamiesten toiminta ministeriöissä mahdollistaa pystyvien ja pyrkivien ihmisten rekrytoinnin yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisille paikoioille. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.
Positiivista on, että merkittäville paikoille saadaan näin poliittis-hallinnollisia prosesseja tuntevia ja ymmärtäviä ihmisiä. Tämä on koko yhteiskunnan ja demokratian etu.
Haittoina ovat hyvä veliverkostojen vahvistuminen, lobbauksen määrän lisääntyminen, poliittisien virkanimityksien kasvu ja ehkä myös poliittisen korruption runsastuminen.
Jälkimmäisestä on viimeksi huomauttanut EU:n ensimmäinen korruption vastainen raportti: ”Suomessa korruption ongelmat löytyvät ns. rakenteellisesta korruptiosta, kuten keskinäiseen luottamukseen perustavista hyvä veliverkostoista” (http://www.transparency.fi/sites/default/files/EU%20anti-corruption%20report%20030214.pdf).
Suomi on myös menettänyt kärkisijansa vähiten korruptoituneiden maiden joukossa (http://www.transparency.fi/sites/default/files/CPI%202013%20tiedote%20031213_0.pdf). Suomesta puuttuu korruptiotapauksista epäilyn ilmiantojärjestelmä.
Hyvä esimerkki poliittista nimityksistä oli kevään 2011 hallitusneuvotteluissa sovittu valtiovarainministeriön valtiosihteeri Velipekka Nummikosken nimitys Rahatomaattiyhdistyksen toimitusjohtajaksi 17.6.2011. Puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen ylisuuri asuntotuki ei ole möskään omiaan lisäämään hallinnon luottamusta.
Kyynikko voisi sanoa, että poliittisilla avustajilla ja veronmaksajien rahoilla vaikeutetaan ministeriöiden johtamista samalla kun luodaan kasvualustaa hyvä veliverkostoille ja ehkä myös poliittiselle korruptiolle.
Aihe olisi hyvä jollekin graduntekijälle.
Kommentit
Lähetä kommentti