Komitea saa monien kasvoille hyvän tahtoisen virneen. Se
herättää vieläkin mielissämme
puolihyvätahoisia hymähdyksiä, jopa iloista myötämielisyyttä. Haudataan asia
komiteaan, hirteishuumoria.
Komiteatyöskentely oli kutenkin vielä 1990-luvulle asti
elinvoimainen vaikeiden kysymysten parlamentaarinen ratkaisuväline, eri
vaihtoehtojen esittämistapa, laajaan jakeluun.
Komitean asettamisvaihe oli tärkeä osa komiteatyötä. Siinä
hahmotelitiin ja rajatiin ongelma, asetettiin välitavoitteet, aikataulutettiin
työ ja miehitettiin hanke. Jälkimmäinen oli hyvin tärkeä vaihe, koska sillä
voitiin taata kaikkien intressiryhmien osallistumien työhön sekä myös alan
tutkijoiden vetämien hankkeeseen mukaan. Tätä painotti myös Juhan Vartiainen
HYO:n alumniyhdistyksen jäsenkirjeessä 2014.
Työskennellessään komitea oli eräänlainen kovaksi keitetty
asiantuntijapooli, joka itse oppi työssään ja jolla oli valta kuulla oikeastaan
mitä tahansa järkevää tahoa, jonka voitiin katsoa tuovan lisäarvoa työskentelyyn.
Juhana Vartiainen toteaa, että komitealaitoksen alasajon syy
oli populismin pesiytyminen hallintoon. Ehkä näin oli, mutta vain hyvin
vähäisessä määrin. Suurin syy oli kuitenkin eräänlainen vastaisku sitä
kehittämisen verkkaisuutta kohtaan, jolla vuosikymmeniä lähes muuttumattomana
pysynyttä hallinota yritettiin parantamaan, ei radikalismi. Kun koettiin, ettei
komiteoilla saada juuri mitään aikaan, piti kokeilla jotain, joka sai ainakin
loppuraportin aikaan. Ei tätä voi
kutsuta populismiksi.
Olen Vartiaisen kanssa yhtä mieltä siitä, että
selvitysmiesten siasta nyt olisi aika ottaa käyttöön moderni
komiteatyöskentely.
Kommentit
Lähetä kommentti