Ennen oli kaikki toisin. Sanottiin, että viiden sentin jää
kestää ihmisen ja viidentoista hevosen. Se oli tärkeä tieto. Joka ajoi
hevosensa jäihin, sai hävetä sitä koko ikänsä. Joku muu olisi joutanut. Polle
oli talon arvotavaraa. Sille tehtiin illalla apetta ja annetiin ämpärillinen
vettä.
Polle saattoi olla aamulla äksy. Naapurin Virma oli häjy
koko päivän, eikä vetänyt tosissaan kuin metsästä pois lähtiessään. Kättä
pidempää ronskimmat antoivat.
Autojen yleistyttyä ja tekniikan muutoinkin mennessä eteen
päin nämä peltojen karvaooppelit katosivat maantiekuvasta. Zetorit alkoivat
jyllätä pelloilla.
Nyt hevosihmisiä riittää jako lähtöön. Tallitytöt ruokkivat
hepoja väritetyillä sipseillä. Rouvat ratsastavat. Valmentajat kehuvat, kuinka
ori tykkää ravata ja kuinka viisas se on. Omistajat puhuvat ravuristaan kuin
omista lapsistaan. Rahasta ei puhu kukaan mitään, vaikka toto vetää
hirmuisesti.
Hevosilta on turha kysyä nykymenosta mitään. Ne ovat vain
hevosia. Mutta jos luontoäitiin on uskomista, hevoset eivät välttämättä halua
olla vällyjen alla hikisissä talleissaan sipsejä syömässä. Eivätkä kaksi kertaa
viikossa ravaamassa kilpaa ympäri maata. Ne haluavat myös olla lajitovereidensa
kanssa ulkona ja tehdä kunnon työtä. Ei niitä urheiluvälineiksi ole
tarkoitettu.
Kommentit
Lähetä kommentti