Sivut

lauantai 18. tammikuuta 2014

557. Optimisti toimitusjohtajaksi – surijatyppi kamreeriksi

Puheet siitä, että olisimme ilon pilaajia ja yleisiä ankeuttajia, ei pidä paikkaansa. Tutkitusti kuulumme maailman onnellisimpien ihmisten joukkoon. Samaan ryhmään kuin Itä-Afrikan maasait. Heillä on ruokaa, katto pään päällä eikä diktaattorin ies paina.

Kuulumme myös siihen keskiryhmään, jossa on noin puolet on optimisteja ja puolet pessimistejä. Pessimismi on perhe- ja  kaksostutkimusten mukaan  jokin verran periytyvää. Myönteisen elämän asenteen on havaittu vähentävän ennen aikaista kuolemista. Tähän sanoisi pessimisti, että niinpä tietenkin.

Väärä luulo, miksi meitä pidetään ankeuttajina, johtuu kulttuuristamme. Siinä ei pröystäillä omilla teoilla ja suhtaudutaan nöyryydellä elämään. Tämä ei kuitenkaan ole pessimismiä. Suomessa ihminen voi olla hyvin vähällä onnellinen, kun on oikeat asiat ovat kunnossa, terveys, ruoka, katto. Jolla on paljon, on myös murhe paljouden säilymisestä ja suru, siitä kun yhden ihmisen rajat nauttia paljoudesta ovat niin pienet, kuin ovat.

Voiko ihmisen personallisuus muuttua pessimistisetä optimistiseen. Positiivisen ajattelun-seminaarit eivät ainakaan auttaneet. Henkilökohtaiset kokemukset voivat muuttaa persoonallisuutta. Suurin este itsensä kehittämiseen positiiviseen elämän asenteeseen on oma haluttomuus. Mistä tätä  halua nyt pessimisti raapaisisi.

Tuntuisi loogiselta, että innovaatio tehtäviin valikoituisivat optimistit. Toimitusjohtajan pitää olla myös ehdottomasti optimistipersoona, ei itkijätyyppi. Talousjohtajaan oli syytä olla surijatyyppi, samoin kuin kontrollerin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti