Sivut

perjantai 17. tammikuuta 2014

554. Seminaarien hyödyt

Aamun tv 1:n  Jälkiviisaat ohjelmassa kritisointiin hallituksen seminaari-intoa. Niiden annin epäiltiin olevan mitätön.

Julkisella sektorilla seminaareissa kulkeminen on huomattavasti laantunut seminaarien tultua maksullisiksi, markkinahintaisiksi. Tämä on tervetullut muutos, koska se pakottaa harkitsemaan, mihin rahoja käytetään. Ei tyhjästä kannata maksaa.

Onko seminaareista hyötyä? Päivän seminaareista ei ole siinä muodossa, jossa suuret johtajat käyvät vuoronperään esittämässä strategisia ajatuksia suurista kysymyksistä, ei juuri ole hyötyä.

Onnistuakseen puheenvuorot pitäisi nivoa etukäteen yhteen aiotun teeman ympärille ja sitä syventäen. Esiintyjien asemien ollessa korkeat tämä jää tekemättä. Puheenvuorot ovat irrallisia ja epäyhtenäisiä, jopa teemaan liittymättömiä. Ylensä kuulijat asemansa perusteella ovat kuulleet samat puheet muodossa tai toisessa moneen kertaan. Uskon vahvistusta jotkut kuulijat voivat saada johonkin yksityiskohtaan.

Suurimman osan sekä puhujista että kuulujoista tuntiessa  toisensa, ainakin jossain määrin, uusien tuttavuuksien solmiminen jää vähäiseksi. Pidemmillä seminaareilla tämä on osoittautunut merkittävimmäksi hyödyksi.

Jos seminaari ole faktaseminaari, suuri vaaraa on, ettei siitä muutaman viikon päästä kukaan muista mitään erikoista, mikä olisi hyödyttänyt heitä työssään. On vain yleismuistot mukavasta tapahtumasta. Jos seminaareista olisi todella  suurta hyötyä, siellä istuisi puolet porukasta aina. Ei organisaation saaminen menestymään niin helppoa kuitenkaan ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti