Sivut

perjantai 20. joulukuuta 2013

495. Nuorten ulkonäköpaineita



Varmaakin monelta kadulla kiirehtivältä onneksi unohtuu, millainen merkitys ulkonäöllä ja habituksella saattaa olla joiden silmissä.

Filosofian tohtori Marjo Kamilan mukaan kuitenkin (Vantaan Sanomat 8.12.2013)  sillä on todella merkitystä. Netti  ja sose tuovat jatkuvasti uusia malleja, merkkejä ja merkityksiä, jotka näkyvät nuorten pukeutumisessa. Asuja ja pieniä yksityiskohtia saatetaan arvostella ja niiden mukaan arvottaa henkilö johonkin ryhmään, luokkaan, heimoon.

Kadulla ryhtisi, kävelytapasi, vaatetuksesi, olkalaukkusi, kännykän merkkisi, kenkäsi heijastavat sinusta mielikuvia muille. Ne saatavat olla vääriä, oikeita ja tai ei mitään. Ne näkyvät kuitenkin. Joku nappaa niistä aina hetkeksi kiinni. Ne ovat kadulla kuin ohi meneviä stigmoja.

Kamila korostaa, että visuaalisen maailman merkitys kasvaa jatkuvasti. Kaikkea katsellaan ja arvioidaan, haluat tai et, vartaloa, painoa, pituutta, kampausta, jopa hampaita.

Kamilan näkemykset saavat pelokkaaksi normitaapertajan. Onko ainut keino selvitä ulkonäköpaineista, koettaa karaista itsensä ainakin puoli immuuniksi sille, mitä muiden kuvittelee näkevän itsessään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti