Ihannetapauksessa sotealue olisi niin suuri, että sen
väestöpohjan sotepalvelujen kysyntää voidaan luotettavasti ennakoida
tilastollisten indikaattoreiden perusteella. Tähän perusten sotealueilla pitäisi
olla määritellyt resurssit ja hoitopolut kriteereineen, joita pitkin julkinen
valta sitoutuu hoitamaan asiakkaita.
Hoitopolut täytyisi jakaa osiin, ennakoida niiden määrä, hinnoitella ne ja
seurata niiden toteutuneita määriä ja kustannuksia.
Periatteessa asiakas voisi tällöin halunsa muuan saada palvelunsa yksityiseltä tai julkiselta
sektorilta.
Koska julkinen sektori joutuu kuitenkin rajaamaan sen, millaiseen hoitoon se sitoutuu
ja millaisia paveluja se antaa, soten kehittämisen toisessa vaiheessaa on syytä
rajata hoito asiakkaan omalle soteaueelle.
Kun kokemusta karttuu, kolmannessa vaiheessa sotealueen vastuulääkärit voivat antaa
maksusitomuksen, joka oikeuttaa asiakasta saamaan julkiselta tai yksityisltä
palveluyksiköltä sitomuksessa määritellyn hoidon tiettyyyn hintaan.
Ongelmana on palvelujen määrittely, laatu ja hinnoittelu ja
se millaisiin hoitoihin julkinen sektori
missäkin tapauksessa sitoututuu. Tämä on erittäin hankala kysymys.
Tästä syystä soten kehittämisen esimmäisessä vaiheessa tulisi määritellä sotealueet ja suunnitella niille väestömäärään ja rakenteeseen perustuvat budjetit. Myöhemmin vuosien kokemusten perusteella laajennetaisiin vaiheisiin 2 ja 3.
Tästä syystä soten kehittämisen esimmäisessä vaiheessa tulisi määritellä sotealueet ja suunnitella niille väestömäärään ja rakenteeseen perustuvat budjetit. Myöhemmin vuosien kokemusten perusteella laajennetaisiin vaiheisiin 2 ja 3.
Sotealueen määrittelemisessä on monta vaihtoehtoa. Hankalan
kysymyksen muodosta se, miten erityisvastuualueet (erva, 5 kpl) kytketään uudistukseen.
Yhtenä vaihtoehtona on, että kukin erva toimii sotejohtajana alueellaan ja isäntäkunnat
omillaan. Viimeksi mainitut ostaisivat erityispalvelut erityisvastuualueilta.
Kommentit
Lähetä kommentti