Sivut

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

479. Vakuutusyhtiöt ja perustuslaki



Viime vuosina on moneen kertaan ollut julkisuudesa esillä perustuslakivaliokunnan asema ja vaadittu peruslakituomioistuinta sen tilalle. On mielipiteitä vastaan ja puolesta.

Nyt keskutelu on pulpahtanut esille työeläkeyhtiöiden asemasta perustuslain vaatimusten näkökulmasta. Viimeksi asiasta ovat kirjoittaneet muiden muassa  tänään HS:ssä entinen sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusasioista vastaava ylijohtaja Jarmo Pukkila ja sosiaalivakuutuspolitiikan dosentti Olli Pusa. Molempien kirjoittajien mielestä vakuutusyhtöiden asemasta tarvitasiin remontti tai ainakin selvitys siitä, onko nykyjärjestelmä perustuslain muakinen. Perustuslakivaliokunnan mielestä näin ei ole, vaikka sen kuultavina käyneet asiantuntijat ovat erimieltä, esimerkiksi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori.

Suomen kaltainen järjestelmä, jossa kansanedustajista kostuva ja eduskunnassa työskentelvä perustuslakivaliokunta toimii perustuslakituomioistumena on poliittisena lainkäyttöelimena kätevä ja hallitoteknisesti tehokas. Mutta onko tämä riittävä perustelu riippumattomalle lainkyttövallalle?

Kun näyttää siltä, että yhä enemmän  peruslakivaliokunnassa käsitellään suuri yhteiskunnalisia kysymyksia siitä näkökulmasta, ovatko ne perustulain mukaisia, on taas kerran paikallaan pohtia perustuslakituomioistuimen perustamista Suomeen. Vastustus on kova, koska perustuslakituomioistuin kaventaisi eduskunnan valtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti