Sivut

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

448. Pörssi- ja eläkeyhtiöiden johtajien kohtuuttomat palakat kuriin Ben Zyskowiczin menetelmällä



Ben Zyskowicz on esittänyt loogisen tien, miten päästäisiin eroon pörssiyhtiöiden johtajien kohtuuttomista palkoista ja kaikenlaisista bonuksista kultaisine
käden puristuksineen. Yli sadan miljardin eurojen sijoituksista päätävät eläkeyhtöiden johtajat käyttävät suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävää valtaa istumalla pörsiyhtiöiden hallituksissa.

Nykymenon mukaan pörsiyhtiöiden johtajat ja eläkevakuutusyhtiöiden johajat istuvat ristiin toistensa hallituksisa ja korotavat sinulle-minulle-periaatteella palkkojaan ja bonuksiaan. Jos eläkeyhtiöiden johtajat sanoisivat ei kohtuuttomille palkankorotuksille kaikkissa edustamissaan hallituksissa, kohtuutomuuksista pääsäisiin väitellen laskevalle uralle.

Merittävä havainto oli viime perjantain Pressiklubiohjelmassa, jossa Voimalehden päätoimittaja Susanna Kuparinen esitti viime vuoden lopulta kolmikannan yhteistyöasiakirjan. Siinä kolmikannan mikään osapuoli ei tuonut esiin pörssiyhtiöiden johtajien henkilökohtaisen pörsikauppojen avoimuuden lisäämistä, ei edes ay-pomot.

Muiden muassa puheenjohtaja Lyly on viime aikoina paheksunut, että nämä kaupat ovat vain finassivalvonnan kontrolloimia. Hänen mukaansa pitäsi olla enemmän avoimuutta.

Kuparinen vihaisi, ettei vain ay-johtajilla olisi omat intressit mielessä. Toivottavasti näin ei ole, sillä muutoin meille ei jää kuin ministeri Risikko, joka vaatii sisäpiirikaupoissa enemmäm avoimutta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti