Eilen 14.11. oli taas Talviaaran ilta A-studiossa. Kukaan
ohjelman vieraista ei esittänyt järkevää kustannukset sisältävää metodia luopua
kaivostoiminnasta turvallisesti. Vain professori Tuula Pohjola esittti positiivisen
kaivostoimian säilyttävän toimintamallin.
Ministeri Vapaavuoren perustelut sille, miksi kaivos kiermurtelee
pinteessä nyt olivat: nikkelin matala hinta, nyky tuotannon pienuus (noin 90
tuhatta tonnia vuodessa), dollarin kalleus,
ympäristöriskit ja kassan niukkuus.
Toimitusjohtaja Perälä oli optimistinen: tuotantoprosessi
toimii, dollarin ja nikkelin hinnan muuttokset ovat vain maailmankaupan
normaaleja suhdannevaihteluita, osaaminen on parantunut ja henkilökunta on motivoitunut. Puuttuu vain
muutama kymmen miljoonaa euroa seuraavaan vaiheeseen, joka voi olla ratkaisevaa
kannavuudelle.
Tässä tilanteessa on sanottu monella suulla, ettei kaivoksen
pelastamien ole itseisarvo sen runsaasta työllistämisetä huolimatta. Vähälle
oon jäänyt se, että kaivoksen vahvuus numero yksi on sen runsaat
nikkelivarannot ja numero kaksi sen mullistava ja toimiva liuotintekniikka.
Leena Pohjolan näkemys, että valtion pitäisi nopeasti tehdä päätös noin 100
miljoonan euron ympäristöinvestoinnista, on kannatettavaa. Riippumatta sitä
mikä on kaivoksen kohtalo, valtion on tämä päätös tehtävä, koska se jotuu joka
tapauksessa avaamaan kukkaroaan tähän tarkoitukseen. Kun päätös tehdään
nopeasti, se on markkinavetoiseille rahoitajille signaali siitä, että niiden
kannattaa investoida kaivokseen ja nähdä se pitkälla aika välillä hyvänä
bisneksenä.
Kommentit
Lähetä kommentti