Iltalehden 19.10.2013 Tausta ja Tekijät-liitteessä ole herätetty henkiin Juhantalon koplausjutun.
Kesällä 1992 julkisuus kävi kiivaana Juhantalon ympärillä. Kesä oli lämmin ja Esplanadanin puisto hehkui odottavasti.
Istuin työhuoneessani vasta päätä Ateuneumista valiton lainaamia arvotaluja. Yksi tauluista oli kadonnut epämääräisellä tavalla, mistä minua aluksi epäiltiin. Olinhan heti virkaan tultuani ihmetellyt seinässä tuijotava tyhjää naulaa. Syyllisyttäni talouspäällikön silmissä lisäsi vieleä se, että olin tuonut oman tauluni mukanani
Se oli nojallaan seinän vieressä. Tauluni oli aina seurannut minua siirtyessäni uuteen virkaan. Se oli minun kaverini.
Minua ja kaveriani häirittiin yhtäkkiä käytävältä kuuluvalla kolistelulla ja äänekkkäillä huudahduksilla. Ovi tempaistiin pienimmällä määrällä kohteliaisuutta auki. Olin äimän käkenä epämääräisestä joukkiosta, joka pyrähti eteeni. Jollakin oli korkea teline kädessään.
Sitten tunnistun toimitaja Ari Korvolan, joka hätäiseati telvisiosta tututtu ystävälliseksi tarkoitettu hymy huulilaan kertoi tulevansa haastattelemaan minua Juhantalon kysymyksestä ajakohtaiseen televisioohjelmaan. Miksi, kysin? Muut virkamiehet olivat kuulema kieltäytytneet.
En ehtinyt olkapäällä olevaa solmiotani suoristaa Korvolan kysyessä: Mitkä ovat keskeisimmät ministeriöt. Luettelin ne ulkomuistista: valtiovarainministeriö, kauppa-ja teollisuusmisteriö sosiaali-ja teveysmimisteriö ja opetusministeriö. Se kelpasi. Lopuksi Korvola kysyi, mitä mieltä olen Juhantalosta. Hämmästyin. Koska olin juuri konsultoinut kauppa-ja teollisuusministeriötä, tunsin asiat. Vastasin, että Juhantalo on pätevä ministeri. Haastattelu päätyi tähän. Mitä YLE ajoi takaa?
Kesällä 1992 julkisuus kävi kiivaana Juhantalon ympärillä. Kesä oli lämmin ja Esplanadanin puisto hehkui odottavasti.
Istuin työhuoneessani vasta päätä Ateuneumista valiton lainaamia arvotaluja. Yksi tauluista oli kadonnut epämääräisellä tavalla, mistä minua aluksi epäiltiin. Olinhan heti virkaan tultuani ihmetellyt seinässä tuijotava tyhjää naulaa. Syyllisyttäni talouspäällikön silmissä lisäsi vieleä se, että olin tuonut oman tauluni mukanani
Se oli nojallaan seinän vieressä. Tauluni oli aina seurannut minua siirtyessäni uuteen virkaan. Se oli minun kaverini.
Minua ja kaveriani häirittiin yhtäkkiä käytävältä kuuluvalla kolistelulla ja äänekkkäillä huudahduksilla. Ovi tempaistiin pienimmällä määrällä kohteliaisuutta auki. Olin äimän käkenä epämääräisestä joukkiosta, joka pyrähti eteeni. Jollakin oli korkea teline kädessään.
Sitten tunnistun toimitaja Ari Korvolan, joka hätäiseati telvisiosta tututtu ystävälliseksi tarkoitettu hymy huulilaan kertoi tulevansa haastattelemaan minua Juhantalon kysymyksestä ajakohtaiseen televisioohjelmaan. Miksi, kysin? Muut virkamiehet olivat kuulema kieltäytytneet.
En ehtinyt olkapäällä olevaa solmiotani suoristaa Korvolan kysyessä: Mitkä ovat keskeisimmät ministeriöt. Luettelin ne ulkomuistista: valtiovarainministeriö, kauppa-ja teollisuusmisteriö sosiaali-ja teveysmimisteriö ja opetusministeriö. Se kelpasi. Lopuksi Korvola kysyi, mitä mieltä olen Juhantalosta. Hämmästyin. Koska olin juuri konsultoinut kauppa-ja teollisuusministeriötä, tunsin asiat. Vastasin, että Juhantalo on pätevä ministeri. Haastattelu päätyi tähän. Mitä YLE ajoi takaa?
Jälkeen päin ei heti tullut mieleeni, että virkamiehenä puolustin Juhantaloa, joka oli juuri valtakunnan oikeuden käsittelyssä. Siis oikeudellinen prosessi oli menossa. Toimeenpanijana sekaannuin tuomioistuimen toimintaan. Tapaus Hautala! En tiedä oliko tämä syy, mutta virkauraani ei enää jatkettu vuoden lopussa tauluhuoneessani. En ole siitä katkera, vaan tunsin mielessäni suurta vapautta, mikä osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi.
VastaaPoista